Ympäristölautakunnan päätös on:
"Ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi Suomenojan lintualueen
säilytettävän alueen rajausselvityksen ja viittaa lisäksi Korkeimman
hallinto-oikeuden Finnoonsataman asemakaavan kumoamispäätökseen sekä
Etelä-Espoon yleiskaavasta tehtyyn päätökseen, joissa tuomioistuin
korosti alueen linnustollisten arvojen riittävää selvittämistä, jotta
voidaan varmistua maankäyttö- ja rakennuslain luonnonarvoja koskevasta
vaatimuksesta.
Ympäristölautakunta esittää kaupunkisuunnittelulautakunnalle,
tekniselle lautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja edelleen
kaupunginvaltuustolle, että Suomenojan arvokkaan lintukosteikon
suojeluvelvoitteesta pidetään kiinni ja että oheisena laadittu
Suomenojan lintualueen suojelurajaus otetaan linnustonsuojelullisin
perustein lähtökohdaksi Suomenojan lintualueen turvaamiselle
asemakaavoituksen yhteydessä sekä Suomenlahdentien ja metron
suunnittelun yhteydessä."
Lisätietoa:
*
Suomenojan lintualueen rajausselvitys.
* Enviro Oy:n selvitys
Suomenojan lintualue. Säilytettavän alueen rajaaminen linnuston perusteella.