Lausunto yva-selostuksesta: Espoon Kulmakorven puhtaiden maiden ylijäämämassojen
läjityksen sekä maa-ainesten ottoalue
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri toteaa yva-selostuksesta seuraavaa:
Vaihtoehtojen käsittely
Koko hankkeen suurin perusongelma on, että se on nykyisten kaavojen vastainen
(vrt. Espoon pohjoisosien yleiskaava ja Uudenmaan juuri hyväksytty vaihemaakuntakaava).
Tästä perusasiasta seuraa se, että pelkästään tälle kohteelle kohdistuva
1/0-vaihtoehtoarviointi ei riitä.
Lisäksi kirjoverkkoperhoskohdetta uhkaavat vaihtoehdot (1/0) ovat luonnonsuojelulain
(49 §) vastaisia. Se ei ole pelkästään "jokseenkin kielteinen vaikutus" (vrt.
esimerkiksi tiivistelmän taulukko) vaan sen takia hake ei ole oikeudellisesti
toteuttamiskelpoinen.
Uusia vaihtoehtoisia kohteita voidaan etsiä esimerkiksi alkavassa Uudenmaan toisessa
vaihekaavassa. Asia kun on laajuudeltaan maakunnallista luokkaa. Tällä tavalla
voidaan löytää uusi maakunnallisen luokan kohde, jollaisen liikenne- ja
yhdyskuntavaikutuksetkin ovat pienemmät.
Luontoselvitysten puutteita
Liito-oravaselvitykset ovat tekemättä, vaikka vuoden 2004 selvityksessä on todettu
sille soveltuvia alueita.
Kalaselvitykset ovat jääneet tekemättä, vaikka esimerkiksi Halujärvenpuro ja
Peringinoja ovat yhteydessä mereen. Kulmakorvenpuron (Koskenmäenpuro) luontoarvoista
viitataan vain Rannikon metsäkeskuksen vuoden 2001 raporttiin (joka sekään ei ollut
lähdeluettelossa). Se on täysin riittämätöntä.
Selvitys alueen vaikutuksesta Dämmanin vesilaitoksen raakaveteen puuttuu.
Melu
Lisäselvityksen tarvetta on muun muassa melun spektristä. Kivenmurskauksessa suuri
osa äänistä on iskumaisia ja meluselvityksessä tulee huomioida iskumaisuuden
korjaustekijät. Ympäristölupaa ei tule antaa ennen selvitysten valmistumista.
Muut hankkeet
Järvikylä-Ämmässuo 110 kV:n voimalinjasta ei ollut mitään mainintaa.
Lupien tarve
Jos hanke kaikesta huolimatta jatkuu, vesilain mukaiset luvat ovat ehdottomasti
tarpeen.
Joka tapauksessa myös Takaniityn ympäristölupa on syytä päivittää. Siinä tulee ottaa
huomioon myös läheinen Kulmakorvenpuro/Koskenmäenpuro (muun muassa taimen) ja
Svartsbäckträsketin perinnebiotooppikohde, jossa on muun muassa kirjoverkkoperhosen
(LsL 49 §:n laji) esiintymä.
Seuranta
Jos hanke toteutetaan, pintaveden laadun mittaaminen pitää toteuttaa jatkuvatoimisena
Mankin- ja Gumbölenjokiin laskevissa puroissa, ei vain neljä kertaa vuodessa.
Yhteenveto
Ikävä kyllä, hanke ei ole toteuttamiskelpoinen kaavojen, kirjoverkkoperhoskohteen,
riittämättömien selvitysten ja riittämättömien vaihtoehtojen takia. Uutta
maakunnallisen tason kohdetta tulee etsiä Uudenmaan seuraavissa vaihekaavoissa.
UUDENMAAN YMPÄRISTÖNSUOJELUPIIRI R.Y.
Leo Stranius
puheenjohtaja
Tapani Veistola
luonnonsuojelusihteeri